maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pitkä hiljaiselo takana, mutta toivottavasti se on kannattanut! Nyt kun pahin on toivottavasti takana päin, jaksan keskittyä taas kirjoittelemaan hieman meidän kuulumisia.

Viime kirjoitukseni jälkeen kolme Myn pennuista, tyttö ja kaksi poikaa, kamppailivat hengestään. Ruokin pennuille maidonkorviketta vanupuikojen avulla ja koitin saada niille lisäenergiaa jotta ne jaksaisivat imeä ravintoa. En uskaltanut toivoa mitään näiden kolmen osalta. Muutama päivä pentujen syntymän jälkeen My kävi näyttämään omituista käytöstä. Aina kun menin katsomaan miten My ja pennut jakselevat pyrki se pois pentujen luota ja päästettyäni sen juoksemaan vapaana se kävi vain nukkumaan itsekseen. Seuraavana päivänä huomasin Myn kuivuneen ja siltä tuli hieman oudon näköistä ulostetta, se ei syönyt ja joikin huonosti. Nesteytin Mytä ja annoin vatsaa rauhoittavia valmisteita. Toivoin, että My tokenisi kotikonstein ja että se pärjäisi työpäivieni ajan. Seuraavana iltana töistä tullessani tilanne oli äitynyt kuitenkin niin pahaksi, että Myn jalat eivät enää kantaneet. Se oli aivan kuivunut, eikä kyennyt enää edes juomaan itse. En saanut Mylle aikaa minnekään muualle, joten menimme jälleen Aistiin. Mytä nesteytettiin runsaasti ja siltä yritettiin ottaa verikoe tuloksetta, mutta muuta ei sillä kertaa alettu tekemään. My piristyi nesteytyksestä, joten jatkoimme sitä kotona säännöllisin väliajoin. Seuraavana päivänä Myn tila pysyi melko vakaana, mutta valitettavasti menetimme vielä yhden tyttöpennun, joka oli ollut jo monta päivää hyvin laiha ja kuiva. Perjantaina, pentujen ollessa viikon ikäisiä, Myn tila romahti jälleen. Aamulla tilanne näytti vielä ihan hyvältä, mutta jälleen töistä tullessani My vain makasi ja tärisi tuskaisen oloisena. Sain onneksi vielä samalle illalle ajan Eläinlääkäriasema Arkkiin, jossa Mytä jälleen nesteytettiin runsaasti ja sille päätettiin aloittaa antibioottikuuri. Eläinlääkäri epäili kohtutulehdusta tai kalkinpuutosta. Verikoetta ei tällä kertaa otettu. Aloin nesteyttämään Mytä entistä isommalla annoksella ja My pysyi melko pirteänä, vaikkei varsinaista toipumista näyttänyt tapahtuvan. Ruokin pentuja käsin helpottaakseni Myn oloa ja jottei kaikki se vähä ravinto minkä sain Mylle syötettyä menisi suoraan pikkuisille. Maanantaina totesin, että My oli pirteydestään huolimatta laihtunut entisestään ja ei syönyt edelleenkään itse mitään. Soitin HauMauhun ja saimme ajan keskiviikolle. Pilvi Lassila otti meidät vastaan ja tutki Myn huolella. Hän epäili kyseessä olevan tiineysmyrkytys ja verikoe vahvisti tämän epäilyksen. Myn maksa-arvot olivat voimakkaasti kohonneet ja munuais-arvot hieman alakantissa. Myn ennuste oli varauksellinen, mutta sen suhteellisen pirteästä olemuksesta johtuen Pilvi uskalsi antaa meille vielä toivoa. Mylle aloitettiin kortisonilääkitys ja entistä tiheämpi ruokinta ja nesteytys sekä pentujen pulloruokinta.

Olen näiden kahden kuluneen viikon aikana käynyt läpi hurjaa tunteiden myllerrystä ja keskittänyt kaiken energiani Myn ja pentujen hoitamiseen, ruokkinut niitä yötä päivää, nesteyttänyt, joutunut käymään myös töissä, hoitanut muita frettejä ja koiria ja vain yrittänyt selvitä päivä kerrallaan. Väsymys, uupumus ja epätoivo on meinnanut iskeä, mutta katsoessani Myn lempeisiin vaikka uupuneisiin silmiin ja nähdessäni niissä kaikesta huolimatta pienen kipinän, olen vain löytänyt jostain lisää toivoa ja voimaa yrittää. Aina pieninkin edistysaskel on tuntunut suurelta harppaukselta ja antanut uskoa asioiden selviämiselle. Viikonloppuna tapahtui käännekohta, kun Myn pennut näyttivät silminnähden pulskistuneen ja yllätin jopa Myn juomasta ja syömästä itsenäisesti! My on pysynyt pirteänä ja saanut hieman lisää massaa, vaikka edelleen tyttö on vain haamu entisestään. Ehkä tässä kuitenkin uskaltaa jo olla hieman iloinen näistä pienistäkin edistysaskelista. Siitä huolimatta My tarvitsee vielä paljon apua ja hoitoa ennen kun ollaan voiton puolella.

Pennut ovat siis vihdoin alkaneet ottamaan kunnolla painoa ja maito maistuu myös tuttipullosta annettuna. Toivotaan, että pikkuisetkin jaksavat taistella samalla sisulla kuin äitinsä!

Myn ja Nunun pentujen nimiteemaksi tuli pusut, sillä näistä pennuista odotan kasvavan erittäin ihanaluonteisia suloisuuksia. Nimet löytyvät pentueen omalta sivulta.

Yksi suuri voimavara tässä kaiken surun ja murheen keskellä on ollut se, miten hyvin Uno ja Isla ovat pärjänneet alun epäilyksistä huolimatta. Uno-poika kasvaa niin hurjaa vauhtia, ettei uskoisi todeksikaan. Poitsu täyttää huomenna jo 5 viikkoa ja painoa pojalla on nyt 415g. Toinen silmä aukesi eilen ja tuskin menee enää kauaa kun poju pääsee katselemaan maailmaa molemmin silmin. Unosta on kuoriutunut oikein rohkea, hassutteleva ja aika ajoin jopa hieman hampaitaan testaileva jässikkä.







keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

My synnytti viime viikon torstai-iltana seitsemän jälkeen yhden pennun, mutta jostain syystä synnytys ei lähtenyt kunnolla käyntiin, eivätkä loput pennut tulleet koko yönä. Päätin, että jos aamun mennessä ei pentuja kuulu, niin lähden viemään Myn eläinlääkäriin. Katsoin valmiiksi lähimmät Pääsiäispyhinä päivystävät eläinlääkärit, joista päätin soittaa Vantaalle Aistiin. Pääsimme Myn ja ainokaisen pennun kanssa aamulla kahdeksan jälkeen lääkärin vastaanotolle. Otimme röntgenkuvan tarkistaaksemme, ettei pentuja ollut jumissa synnytyskanavassa. My sai oksitosiinia, jonka jälkeen yksi pentu syntyi 10min päästä. Tämän jälkeen syntyi pari pentua, hitaasti. Koska lisää pentuja ei kuulunut, päätimme antaa uuden oksitosiinipistoksen. Tämä ei aiheuttanut mitään supistuksia, joten odoteltuamme jonkin aikaa lääkäri totesi, että ellei pentuja kuuluisi 10min sisällä joutuisimme tekemään sektion. Päätimme lääkärin kanssa kuitenkin ensin kokeilla paranisiko supistukset mikäli oksitosiinin annostusta nostettaisiin. Onneksi pian tämän jälkeen jälleen yksi pentu syntyi. Pikku hiljaa pennut kävivät tulemaan, vaikka kovin pitkät aikavälit syntymillä olikin. My oli hyvin väsynyt, joten yritin parhaani mukaan auttaa häntä pentujen putsaamisessa. Yksi pennuista syntyi kuolleena ja toinen kuoli pian syntymän jälkeen, sillä se ei ollut saanut happea tarpeeksi nopeasti synnyttyään. Kun pentuja oli tullut 10 otimme uuden röntgenkuvan katsoaksemme onko pentuja vielä tuloillaan. Ja kyllähän niitä sielä vielä oli. Vielä kaksi pentua syntyi, jonka jälkeen otimme uuden röntgenkuvan. Ainakin yksi pentu oli vielä tuloillaan. Annoimme vielä yhden oksitosiinipistoksen, minkä avulla saimme viimeisenkin pennun ulos. Nyt röntgenkuvassa ei näkynyt enempää pentuja, joten pitkä urakka oli vihdoin tullut päätökseen! Pentuja syntyi kaiken kaikkiaan 14, joista 12 kanssa lähdimme kotiin. Synnytys oli kestänyt 22h, joista eläinlääkärissä vietimme 11h. Pennuista vain 3 oli naaraita ja loput 11 oli uroksia!

Pian kotiin päästyämme huomasin, että ensimmäisenä syntynyt pentu oli heiveröisen oloinen. Se ei varmaankaan ollut saanut paljoakaan maitoa koko aikana, kun odottelimme muiden sisarusten syntymää. Seuraavana aamuna poika löytyikin menehtyneenä pesästä. Jäljellä oli 11 pentua, joista kolme olivat hieman heikompia kuin muut. Aloin antamaan Mylle Primperania ja pennuille tukihoitoa. Vielä toistaiseksi nämä kolme pentua ovat mukana taistelussa, mutta surukseni huomasin eilen yhden muista pennuista kadonneen! Ainoa mahdollinen selitys on, että pentu on ollut jotenkin heikko tai kuollut ja My on korjannut sen pois. :(

Eli tällä hetkellä pentuja piippaa pesässä 10kpl, joista 2 on tyttöjä ja 8 poikia. Suhtaudun kuitenkin hieman varauksella vielä pentujen selviämisen suhteen, etenkin näiden kolmen osalta, joiden tilanne ei näytä kovin hyvältä tällä hetkellä. Toivotaan, että asiat muuttuisivat parhain päin ja saisimme pitää nämä loput 10 pentua!

Tahdon antaa erityiskiitoksen Eläinsairaala Aistin eläinlääkäri Hanna Telamalle erinomaisesta hoidosta!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Huomenna Uno täyttää 2vk. Poju kasvaa ihan uskomatonta tahtia ja alkaa päivä päivältä näyttämään yhä enemmän isolta näädältä. Painoa Unolla on tänään 86g, mihin olen todella tyytyväinen. Maitoa tulee tarpeeksi ja Isla on erittäin hyvä ja huolehtiva äiti. Kuten kuvitella saattaa, Uno on erittäin lellitty lapsi, kun äidin (tai minun) huomiota ei tarvitse jakaa muiden sisarusten kanssa.

My jatkaa paisumistaan kuin pullataikina. Raukka alkaa olemaan jo niin tuhdissa kunnossa, että liikkuminen alkaa olemaan jo miltei mahdotonta! Maha leviää eteen ja sivuille niin, että pienet tikkujalat eivät meinaa jaksaa sitä enää kannatella. Toivon, että pennut tulisivat jo huomenna, ihan vaan siksi, että Myn ei tarvitsisi enää raahata niitä mukana masussaan... Painoa Myllä oli tänään 1452g, eli tyttö on kerännyt peräti 282g. Viime vuoteen verrattuna, jolloin My sai kuusi pentua, on painoa tullut nyt jo 152g enemmän. Näiden tilastojen perusteella voisi melkein olettaa, että pentuja on tulossa enemmän kuin viimeksi, mutta toki varmuus saadaan vasta kun pennut ovat täällä. Tässä odotellessa tulee analaysoitua turhankin paljon kaikkea...




My on ottanut muut frettimme, etenkin Wiccan ja Lokin, pennuikseen ja hoivaa niitä ja raahaa niitä näätien pinkin mökin suojaan. Wicca ja Loki suhtautuvat asiaan hienotunteisesti, vaikka yrittävätkin välillä livahtaa "emoltaan" karkuun. Eilen Myn hoivavietti tuli siihen pisteeseen, että My kävi puolustamaan vauvojaan Bijalta, joten päätin, että on tullut aika siirtää mamma omaan rauhaansa oikeita pentujaan odottelemaan, ainakin öiksi ja työpäivieni ajaksi. Ihan kokonaan en halua neitiä eristää muista ennen kun pennut tulevat, sillä se on niin onnellinen päästessään kavereidensa seuraan. 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Enää viisi päivää Myn laskettuun aikaan! Olen saanut nypittyä suurimman osan irtokarvoista pois, joten karva ei onneksi pöllyä enää samalla tavalla kuin aiemmin. Muiden frettiemme karvanlähtöä odotellessa... My on melko huvittava näky tällä hetkelleä; sen tyylissä kohtaa nahkiainen ja rantapallo. Maha kasvaa tasaisesti ja painoakin on tullut lisää. Tällä hetkellä vaaka näyttää 1362g. Huomenna tai viimeistään maanantaina My saa siirtyä erilleen muista freteistämme omaan rauhaansa pentuja odottelemaan.



Uno poika kasvaa kovaa vauhtia ja alkaa jo näyttämään ihan oikealta fretiltä! :) Painoa Unolla on tänään 11vrk iässä 66g ja herra tuntuu oikein tyytyväiseltä ja hyvinvoivalta pentuselta. Olen niin onnellinen, että ainakin nämä ensimmäiset 1,5 viikkoa on sujunut uskomattoman paljon paremmin kuin mitä osasin odottaa! Isla on hoitanut äidilliset tehtävänsä todella hienosti ja antaa myös minun olla mukana, jopa turhankin innokkaasti. Isla nimittäin kuvittelee minun olevan hänen toinen pentu joka pitää raahata pesään Unon seuraksi. Jostain kumman syystä Isla ei enää suostu syömään lihaa vaan pelkästään kuivaruokaa. Mielestäni tämä on erittäin outoa, sillä Islahan on tottunut ihan pienestä asti syömään vain lihaa ja on ollut raakaruokinnalla koko ikänsä. Sama juttu kävi viime vuonna kun Islalla oli pennut. Tarjosin kuivaruokaa pennuille, jotta ne tottuisivat syömään lihan lisäksi myös sitä, mutta hämmästyksekseni huomasin, että se olikin Isla joka rouskutteli niitä innokkaimmin!






Olen pyöritellyt päässäni eri nimivaihtoehtoja Unon virallista rekisterinimeä varten, mutta ainoastaan yksi nimi on kolahtanut ja kovaa. Tästä syystä päätin, etten enää jahkaile ja mieti, vaan Unon virallinen nimi on tästä lähtien Pickpocket's Kryptonite. Selvennykseksi niille jotka eivät vielä keksineet syytä nimivalintaan, kryptoniitti on sarjakuvahahmo Teräsmiehen ainoa heikkous, aivan kuten Uno on minulle. Kuten aiemmin kerroin, olen haaveillut Islan albiino urospennusta ja kuin ihmeen kaupalla Islan ja Odinin ainokainen pentu oli kuin olikin juuri sellainen! Unolle on myös olemassa nimikkobiisi ja vieläpä varsin hyvä sellainen!



Pakko hehkuttaa täällä vielä myös parhaan ystäväni Emeliinan ilouutisista! Emeliinahan on ollut mukanani muutaman pentueeni synnytyksessä ja muutenkin tukenut minua kasvattajaurallani. Eilen Emeliina sai kauan odottamansa ensimmäisen oman pentueensa, kun hänen Unkarista tuomansa Miisa-tyttö (Nostrofuretti Scarlett of E-Pic's Ferrets) sai 11 pentua kasvattini Venomin (Pickpocket's Slytherin) kanssa! Olen erittäin iloinen Emeliinan puolesta ja toivotan oikein paljon onnea pentueen johdosta! Toivon saavani tästä pentueesta naaraan linjanjatkajaksi (Venom on Bijan ja Veyronin pentu), joten olen erityisen iloinen siitä, että tyttöjä tuli peräti 7kpl. Miisa on erittäin hyvä pari Venomille ja uskon näistä pennuista tulevan todella hienoja yksilöitä. Hassua, että nyt omista "vauvoistani" sekä Wicca että Bija ovat isovanhempia! :)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Viikko takana

Uskomatonta miten nopeasti tämä Unon ensimmäinen viikko on kulunut! Alun epäilyksistä huolimatta pentunen on ottanut tasaisesti painoa päivittäin ja Islalla tuntuu maitoa riittävän hyvin edelleen. Painoa Unolla on tänään jo huimat 45g! Ensimmäisen viikon etapin kunniaksi otin tänään hieman kuvia Unosta...





Myllä on järkyttävä karvanlähtö meneillään ja neiti on tällä hetkellä tyylikkäästi oikeasta kyljestä ja kasvoistaan siiliturkkinen ja loput on edelleen talviturkin peitossa... En edes kehtaa kuvaa laittaa. Liikkuminen alkaa jo vatsan takia olla hankalaa, joten My viettää mieluiten aikaa mukavan nukkumapaikan tai herkullisen aterian äärellä. Painoa Myllä on 1333g.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Uno on numero yksi

Nyt kävi niin miten olen aina pelännyt käyvän. Islan oli määrä synnyttää viime sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Pennut liikkuivat sunnuntaina vilkkaasti mahassa, mutta Isla ei näyttänyt juuri mitään merkkejä synnytyksestä. Odotin. Maanantai-aamuna soitin töihin sanoakseni, että tulisin vasta myöhemmin ja järjestin äitini hoitamaan Islaa työpäiväni ajaksi. Mitään ei tapahtunut työpäivänikään aikana. Kun pentuja ei syntynyt vielä iltaankaan mennessä, vein Islan Eläinlääkäriasema Arkkiin. Meille kerrottiin se minkä tiesinkin; kohdunsuu oli hyvin auennut ja lantion seudun lihakset löystyneet - eli synnytys voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Meidät lähetettiin kotiin odottelemaan yötä, jolloin pennut varmasti syntyisivät.





Valvoin kahteen, nukuin puoli tuntia, valvoin puoli viiteen, nukuin tunnin... Mitään ei edelleenkään tapahtunut. Tuli aamu ja yrityksestäni huolimatta en pystynyt saamaan töistä vapaata, vaan oli jälleen pakko lähteä töihin pariksi tunniksi. Aloin olla jo paniikinomaisessa mielentilassa Islan suhteen, enkä uskaltanut jättää sitä yksin. Onneksi äitini lupautui jälleen tulla katsomaan Islaa. Varasin varmuuden vuoksi Eläinklinikka Linnunmäkeen puoli kahdeksi ajan sektioon.

Ollessani töissä, hieman ennen kymmentä soi puhelin. Isla synnyttää! Pentu on elossa! Piippaus kuului pesästä ja Isla hoivasi pentua rauhallisesti ja huolella. Aika mateli töissä ja soittelin välillä varmistaakseni, ettei pentuja ollut tullut lisää. Töistä päästyäni rikoin varmasti huomaamattani joitain liikennesääntöjä kaahatessani kotiin. Pentuja oli tosiaan vain yksi. Siinä kohtaa riemulla ei ollut rajaa, sillä olin haaveillut nimen omaan albiino urospennusta Islalta ja Odinilta, ja sehän se oli mikä siellä piippasi. Punnitsin pennun, joka näytti silmämääräisesti melko suurelta. 13g näytti vaaka, eli keskivertoa isompi. Pentuja oli näkynyt ultrassa kaksi kappaletta, joten tiesin, että sielä on varmasti ainakin vielä toinen pentu, ellei enemmän. Pakkasin Islan ja pienokaisen lämpimästi kuljetusboksiin ja lähdimme ajamaan kohti Linnunmäkeä. Isla oli hieman hermostunut, eikä halunnut imettää pentuaan. Olin hieman huolestunut siitä miten pentu pärjäisi, sillä matka oli kuitenkin melko pitkä.

Päästyämme Linnunmäkeen Gisle tunnusteli Islaa ja tunsi vielä yhden pennun olevan sisällä. Ultrasimme Islan tarkistaaksemme onko pentu vielä elossa ja löysimme kuin löysimmekin sydänäänet! Mietimme eri vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme siihen, että annetaan pieni määrä oksitosiinia ja jos pentu ei sillä tule ulos niin sitten leikataan. Isla sai pistoksen ja ei mennyt kuin viisi minuuttia kunnes supistukset alkoivat. Pentu syntyi, mutta oli eloton. Gisle yritti vielä elvyttää pikkuista ja pari kertaa näytti siltä, että pentu jopa reagoi siihen. Lopulta kuitenkin totesimme, ettei pieni ole enää pelastettavissa. Pentu jonka menetimme oli albiino naaras.

Vaikka pennun menetys ikävältä tuntuikin, niin päälimmäisenä olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Isla oli kunnossa, sitä ei tarvinnut leikata ja kaikki pennut oltiin saatu ulos. Nyt ei tarvinnut enää odotella ja pelätä. Lähdimme kotiin Islan ja tämän ainokaisen pennun kanssa. Matkalla soitin Islan sijoituskodille kertoakseni lopputuloksesta. Naureskelimme, että Isla tosiaan toimitti minulle sen albiino uroksen minkä olin tilannut! Ajellessani mietin miten tästä nyt selvittäisiin, miten Islalla riittäisi maito vain yhdelle pennulle ilman, että maidontulo tyrehtyisi. Tämä oli se tilanne, mihin kukaan kasvattaja ei halunnut joutuvan. Tarvittaisiin kaikki tuuri ja paljon valvottuja öitä, jotta tämä pentu saataisiin pidettyä elossa. Mietin myös niitä kaikkia ihania kotiehdokkaita, joille joutuisin tuottamaan pettymyksen kertomalla ettei heille tulisikaan Islalta pentua. Olin kuitenkin jo päättänyt, etten antaisi periksi, en ennen kun on liian myöhäistä. Samalla hetkellä mieleeni juolahti jostain nimi Uno! Uno, eli yksi. Olin sunnuntai-iltana katsellut TV:stä Uuno Turhapuro - This is my Life -elokuvaa, mistä ehkä nimi oli jäänyt mieleeni. Joka tapauksessa päätin kutsua pentua Unoksi. Ainakin toistaiseksi. Ajattelin, että kivempi puhua pikkuisesta jollain nimellä kuin kutsua vain pennuksi.

Pääsimme kotiin Islan ja Uno-pojan kanssa ja keskityimme loppupäivän, illan ja yön siihen, että Uno saisi maitoa ja Isla pystyisi rentoutumaan rankan päivän jälkeen. Koitin katsoa mistä nisistä tuli eniten maitoa ja ohjata Unoa niille, jotta niissä pysyisi imemisen ansiosta maidontulo voimakkaana vaikka muista se tyrehtyisikin. Sillä välin kun Uno söi yritin varovasti lypsätä kahta muuta nisää, ennaltaehkäistäkseni maidontulon tyrehtymistä. Punnitsin Unon ja kauhistuksekseni huomasin, että pentusen paino oli vain 12g. En kuitenkaan heittänyt toivoa vielä menemään, sillä olimme olleet useamman tunnin eläinlääkärireissussa, Isla oli stressannut ja maitoa ei varmasti muutenkaan tullut vielä kovin hyvin. Aloitin Islalle Primperan kuurin maidontuloa lisäämään. Nyt vain piti toivoa, että asiat lähtisivät rullaamaan toivotulla tavalla!




Aamulla paino oli edelleen 12g. Pieni pelko meinasi iskeä, mutta päätin vielä odotella ja toivoa, että paino lähtisi nousuun. Isla oli rauhallinen ja Unokin oli todella reippaasti nisällä. Lähdin hyvin mielin töihin, vaikka vaikeeta se olikin jättää äiti ja poika keskenään päivän ajaksi. Päästyäni jälleen kotiin punnitsin taas Unon. En voinut uskoa silmiäni, kun vaa'an numerot keikkuivat 12 ja 13 välillä! Uno oli siis ottanut hieman painoa! Istuin koko illan Islan ja Unon kanssa ja lypsäsin Islalta maitoa ja laitoin Unon nisille aina kun poju eksyi niiden luota. Yön mittaan Uno alkoi pikku hiljaa hallita imemisen todella hyvin itsekin ja löysi omatoimisesti tiensä nisille. Pojassa näytti olevan elinvoimaa ja ilokseni huomasin miten paino oli noussut 14g. Hämmästyksekseni huomasin miten fiksusti Uno oli oppinut käyttämään niitä kolmea tiettyä nisää jotka aiemmin sille valitsin. Sain nimittäin lypsettyä ison tipan maitoa yhteen eri nisään ja yritin saada Unon syömään siitä, mutta poika ei suostunut. Aikani yritettyäni luovutin ja huomasin, että Uno ryömi takaisin sen "omalle" nisälle. Uskomatonta miten luonto osaa hoitaa hommat ihan itsekin...

Uno 3pv, 15g

Viime yönä uskalsin jättää jo Islan ja Unon ihan keskenään koko yöksi. Unolla oli painoa 15g. Maitoa tuntuu nyt tulevan erittäin hyvin ja Uno osaa jo itse mennä syömään ja vieläpä oikealle nisälle. Aamulla heräsin ja tarkistin ensimmäisenä Unon ja Islan voinnin. Uno näytti kasvaneen kuin silmissä! Punnitsin pojan ja piti ihan hieraista silmiä, kun vaaka pompsahtikin jo 18g! Miten iloinen ihminen voikaan olla! Nyt vain täytyy jatkaa samaan malliin ja toivoa, että Unon paino jatkaisi nousuaan ja Islalta tulisi maitoa yhtä hyvin jatkossakin! On edelleen hyvä muistaa, että vielä ei olla päästy kriittisimmän ajan yli ja edelleen voi tapahtua mitä vaan. Mutta toivoa on ja se on pääasia!



Myn tiineyttäkään ei ole enää jäljellä kuin pari viikkoa ja masu kasvaa niin hurjaa vauhtia, että alkaa hieman hirvittämään miten iso pentue sieltä on tulossa. Painoa Myllä on nyt hieman yli 1300g, mikä on saman verran kuin viime vuonna päivää ennen pentujen syntymää... Paino tosin on hämännyt ennenkin, joten mikään takuu tämä ei silti ole isosta pentueesta. Jännityksellä odottelen mitä yllätyksiä pääsiäispupu tuo tullessaan... Toivottavasti ainakin mukavia sellaisia! :)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Noniin... Viime kirjoituksesta onkin päässyt vierähtämään "hieman" aikaa. Tässä välissä onkin ehtinyt tapahtumaan paljon asioita. Mukavia ja vähemmän mukavia. Viime vuosi ei ollut kasvatusmielessä kovin onnistunut, vaikka näin jälkeenpäin katsottuna olen erittäin onnellinen ja niin ylpeä siitä miten upeita näistäkin pennuista loppujen lopuksi kasvoi!

Tänä vuonna tulen kokeilemaan hieman erilaisia linjoja ja uudenlaisia yhdistelmiä. Islalle on odotettavissa pentuja Odinin (Nightshade's Moët & Chandon) kanssa. Odinin sukujuuret ovat puoliksi Ranskasta, mikä tuo hieman erilaista mallia ja varmasti paljon uutta hyvää Islan Venäläiseen linjaan. Erityisesti Odinin upeat suuret sielukkaat silmät, vahva lihaksikas rakenne sekä hyvä luonne tekee pojasta todella mielenkiintoisen. Islan viime vuotisista pennuista kasvoi erittäin kauniita, hauskoja ja suurikokoisia, joten odotettavissa on melko samanlaista tulosta, mutta toivon mukaan vielä hieman lihaksikkaampaa ja suurisilmäisempää pentua. :)  Isla ja Odin pääsivät kuhertelemaan noin pari viikkoa sitten, joten odotusta on vielä jonkin verran jäljellä. Ultraan Isla pääsee 20.2, jolloin tiedämme onko pentuja tosiaan jo tuloillaan!

Koska Myn linjassa on taustalla myös paljon pastellia, albiinoa ja jopa suklaata, tulen tänä vuonna käyttämään neidolle eri väristä urosta, nähdäkseni miten Myn linjaa voisi hyödyntää muuhunkin kuin mustan soopelin kasvattamiseen. Mylle olen valinnut sulhaseksi Nunun (Kuutin Tonnerre), joka on suklaan värinen nallekarhumainen pojankloppi. Nunu on erittäin hyvän värinen ja ihana luonteinen poika, joten mielenkiinnolla odotan millaisia pentuja tältä yhdistelmältä saadaan. Myn kiima on jo siinä vaiheessa, että neiti voitaisiin astuttaa, mutta tahdon odotella vielä vähän aikaa, että mikäli molemmat astutukset onnistuisivat ensimmäisellä yrittämällä tulisi pennuille edes muutaman viikon ikäero.

Toivon, että pentueet sujuisivat tänä vuonna suuremmitta ongelmitta ja täyttäisivät sekä omani että mahdollisten uusien omistajiensa kaikki odotukset! :) Tässä hieman kuvia 2013 yhdistelmistämme!

Odin ja Isla
Odin
Isla 
My ja Nunu
Nunu
My