maanantai 8. toukokuuta 2017

Frettikasvatuksen karu totuus

Tämä elo tuntuu vuodesta toiseen olevan melkoista tunteiden vuoristorataa. Heikkohermoisten kannattaa jättää tämä teksti lukematta. Tahdon kuitenkin jakaa sen karun todellisuuden mitä kasvattajana joutuu välillä kohtaamaan. Kerroin edellisessä kirjoituksessani ohi mennen pyöritelleeni mielessäni kasvatuskuvioitani. En uskaltanut siitä puhua ennen kuin olin varma asian onnistumisesta, mutta Hoshiko astutettiin Roudalla ja ilokseni ultrassa näkyi useampi pieni fretinalku. Olen yrittänyt pari kertaa käyttää Routaa Nanolle, mutta astutukset ovat olleet äärimmäisen vaikeita, sillä poikaa ei ole tytöt tai pentujen teko liiemmin kiinnostaneet. Koska Hoshiko tuntui viime vuonna varsin hyvältä emolta ja sen tasainen luonne tasapainoittaisi Roudan herkkyyttä, niin päätin kokeilla vielä kerran. Alun ihmettelyn jälkeen Routa kuitenkin innostui Hoshikosta ja astutus saatiin onnistuneesti hoidettua. Olin äärimmäisen iloinen ultranäkymästä! Tiineys eteni ja maha kasvoi. Mutta sitten tapahtui jotain.

 Pentujen oli määrä syntyä viime viikonloppuna, mutta tiistaina töistä tullessani kävin saman tien tarkastamassa Hoshikon. Ensimmäisenä huomasin verta tytön hiekkalaatikossa. Hoshiko tuijotti minua silmiin todella hämmentyneen oloisena. Pesään kurkistaessa näin jotain mitä en tahtoisi kenenkään joutuvan näkemään. Kaksi kuollutta pentua. Eikä pelkästään kuolleita, vaan myös osittain syötyjä. Fretit ovat hyvin täsmällisiä synnytyksen ajankohdan kanssa, joten oli äärimäisen poikkeuksellista, että pennut syntyvät 4-5 päivää etuajassa. Koska tiesin kokemuksesta, että Hoshikolla on hyvät emon vaistot, niin ymmärsin saman tien, että nyt on asiat todella huonosti. Lisää etsiessäni löysin vielä kaksi pentua, jotka molemmat olivat kylmissään, mutta kuitenkin vielä elossa. Toisella pennuista oli kevyet puremajäljet, mutta ei vuotavia haavoja. Hoshiko vuosi verta jonkin verran ja se oli tuskaisen oloinen. Pentuja oli selkeästi vielä tuloillaan, joten pakkasin Hoshin kantokoppaan ja pennut erilliseen laatikkoon lämmitetyn kauratyynyn päälle pussukkaan ja lähdimme eläinlääkäriin. Matkalla soitin Lealle jolla Hoshiko on sijoituksessa ja kerroin tilanteesta. Onneksi Lea osasi suhtautua asiaan realistisen tyynesti ja tsemppasi tulevaan koitokseen. Itsellä oli jo valmiiksi niin paha mieli ja huono omatunto pentujen menetyksestä ja koko vaaratilanteen aiheutumisesta, että ylimääräinen kauhistelu olisi aiheuttanut vaan turhaa lisäpanikointia. 

Sillä välin kun Hoshiko oli sektiossa jotta loput pennut saataisiin ulos, vein kaksi vielä heikosti elossa olevaa pentua takaisin kotiin ja yritin saada niitä syömään maidonkorviketta. Ette varmaan edes pysty kuvitella miten vaikeaa on yrittää syöttää 8g kokoisia avuttomia ja heikkoja eläinlapsia... Ruiskulla pentuja ei pysty ruokkimaan ettei nestettä tule liikaa kerralla ja mene keuhkoihin ja normaalin vanupuikon pääkin on liian iso pentujen suuhun. Onneksi olen varautunut tämmöiseen tilanteeseen ja hankkinut kapeampipäisiä vanupuikkoja. Lämmitin maidon sopivaksi, dippasin vanupuikon kärjen ja yritin saada pennut imemään siitä maitoa. Pennut olivat jo hyvin heikon oloisia.

Parin tunnin kuluttua minulle soitettiin eläinlääkäristä. Hoshiko selvisi leikkauksesta ja vaikutti voivan olosuhteisiin nähden hyvin. Pentuja oli ollut vielä 9 kappaletta syntymättä joista yksi oli kuollut jo useamman päivän aiemmin, sillä se oli pienempi kuin muut ja oli alkanut muumioitumaan. Loput 8 olivat saman kokoisia kuin elossa olevatkin, mutta yksikään niistä ei ikävä kyllä ollut enää elossa. Pentuja oli siis kaiken kaikkiaan ollut 13. Pakkasin jälleen pennut mukaani ja lähdin hakemaan Hoshikoa. Soitin jälleen Lealle ja kerroin hänelle uutiset. Luojan kiitos minun ei tarvinnut soittaa ja ilmoittaa sitä pahinta mahdollista asiaa, vaan Hoshiko tosiaan selvisi leikkauksesta! Toinen pennuista oli jo todella heikkona ja eläinlääkäriin päästyämme huomasin sen menehtyneen matkalla. Olin yhtä aikaa surun murtama koko tapahtuneesta ja äärimmäisen huojentunut siitä, että saavuttuani paikalle Hoshiko heräili ja se näytti uneliaisuudesta huolimatta jo voivan paljon paremmin kuin eläinlääkäriin tullessamme. Kokeilin jos Hoshiko huolisi viimeisenä elossa olevan pennun itselleen, mutta se yritti tarttua siihen niin rajusti kiinni, että pennulle tuli pieni vuotava haava. Sain kuitenkin ajoissa pennun takaisin ennen kun pahempaa ehti käydä ja haava tyrehtyi kun pitelin siinä hetken harsolappua.

Tulimme kotiin ja Hoshiko sai mennä omaan rauhalliseen tilaansa lepäämään. Minä jäin valvomaan ja yritin ruokkia pentua. Lopulta kun kello läheni puolta yötä ja seuraavana aamuna piti herätä töihin laitoin pennun laatikkossa kauratyynyineen pussukan sisään sängyn viereeni. Läpi yön herätyskello soi tunnin välein ja kävin varovasti ruokkimassa pentua. Neljältä silmät ristissä otin jälleen laatikon sängyn vierestä ja menin keittiöön. Lämmitin maidonkorviketta, istahdin tuoliin ja avasin pussukan ruokkiakseni pennun. Mutta pentu nukkui ikiunta.

Syytä pentujen ennenaikaiselle syntymälle ei voida kuin arvailla. Syitä voi olla monia. Vaikka paljon ikäviä tilanteita on oman 11 vuoden kasvatusuran aikana tullut vastaan, niin tämä oli ensimmäinen kerta kuin joku emoista joudutaan viemään sektioon. Olen tätä pelännyt alusta asti, mutta onneksi meillä on edes muutama osaava eläinlääkäri joiden armoille voi turvallisin mielin jättää eläimensä hoidettavaksi. Silti leikkaus on aina riski.

Suosittelen jokaista kasvattamisesta haaveilevaa miettimään kaksi kertaa onko sinulla rehellisesti rahkeita henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti lähteä tähän. Vaikka koen olevani melko sitkeää tekoa itsekin, niin olen pikku hiljaa viime vuosien huonojen kokemusten varjossa alkanut taipumaan ja pohtimaan onko tässä enää järkeä. Onko eettisesti oikein itse omilla päätöksillään aiheuttaa eläimille vaaratilanteita kiimaongelmien, synnytyskomplikaatioiden, imetysvaikeuksien, pentujen kehityshäiriöiden ja lukuisten muiden mahdollisten ongelmien muodossa? Voiko kyse olla vain huonosta tuurista, vai onko tämä laji oikeasti vaan niin heikko, ettei ne pian kykene enää lisääntymään ongelmitta? Voisin syyttää itseäni monesta asiasta ja epäonnistumisistani, mutta kun nämä ongelmat frettikasvatuksessa eivät ole yksinomaan minun, vaan niitä tapahtuu kaikille jossain kohtaa.

Lisäksi kasvattajanaolo luo järjettömän määrän ulkoisia paineita. On mahdollisuus tavata ja tutustua ihaniin ihmisiin jotka välittävät ja antavat kaikkensa lemmikeilleen. Mutta sitten on se varjopuoli. Aina löytyy niitä, joilla ei tunnu olevan muita murheita kuin kytätä muiden tekemisiä, epäonnistumisia, epäillä ja vauhkota. Tähänkin pentueeseen on osoitettu syyttävillä sormilla. Olen epäilyttävä, pimitän tietoa ja vähintäänkin vaaraksi koko Suomen frettipopulaatiolle. Tai jopa ihmiskunnalle. En noudata sääntöjä, toimin omin päin ja luvin ja muutenkin viis veisaan koko liitosta. Kaikki tämä siis siksi, etten ilmoittanut pentuesuunnitelmastani ennen kun olin käyttänyt Hoshikon ultrassa ja todentanut tiineyden. Ihmiset eivät viitsi tai halua tietää koko totuutta asioiden takana, vaan tekevät ennemmin omia johtopäätöksiä ja supisevat sisäpiireissä. Yksikään ihminen ei ole minulta suoraan asiasta kysynyt miksi tein tämän pentueen ja olinko suunnitellut sen etukäteen. Yksikään ei ole selvittänyt tapahtuiko tässä sittenkään sääntörikkomuksia ja mitkä ovat oikeat motiivini kasvattaa. Mutta silti tätä asiaa ollaan nyt pohdittu, kaikki selkäni takana. Se tuntuu todella pahalta, kun yrität parhaasi, rakastat näitä eläimiä mitkä tuovat niin paljon iloa elämään, mutta sitten jotkut harrastajat saavat sinut pohtimaan koko fretinpidon merkityksen ja kannattavuuden olemassaoloa. Pahinta on se, että myös muut kasvattajat, ja nimen omaan ne kotimaiset, joiden luulisi ymmärtävän tämän kasvatuksen syvimmät vedet ovat olleet supattelijoiden joukossa. Ihmiset, joihin olen luottanut ja joiden kanssa olen kuvitellut puhaltavani enemmän tai vähemmän yhteen hiileen. Välillä mietin, miten paljon mukavampaa tämä kasvattaminen voisi olla esimerkiksi rapakon takana Virossa, missä ihmisillä on huomattavasti enemmän me-henkeä kuin täällä. Toki olen myös äärimmäisen kiitollinen niistä kasvattaja- ja muista ystävistä joihin edelleen voin luottaa ja jotka ymmärtävät, etten ikinä tahtoisi tehdä kenellekään mitään tarkoituksellista pahaa.

Kaaos astutettiin vajaa kolme viikkoa sitten ja olen varma, että tunnen siellä pentuja. Nerakin aloitti uuden kiiman ja minun piti tehdä nopea päätös astutanko sen vai heitänkö pyyhken kehään. Neran ja Pedon pentue on ollut minulle pitkäaikainen unelma joten päädyin kaikesta huolimatta antamaan tälle vielä mahdollisuuden. Toivon tosiaan, että tapahtuisi ihme ja kaikki sujuisi täysin ongelmitta, mutta realisti sisimmässäni sanoo, että tämä ei ollut vielä tässä. Joten en tahdo elätellä liikaa toivoa ja alan valmistautumaan seuraavaan koitokseen. Nera astutettiin viikonloppuna, joten muutaman viikon päästä nähdään onko pentuja tuloillaan.