Uno on numero yksi

Nyt kävi niin miten olen aina pelännyt käyvän. Islan oli määrä synnyttää viime sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Pennut liikkuivat sunnuntaina vilkkaasti mahassa, mutta Isla ei näyttänyt juuri mitään merkkejä synnytyksestä. Odotin. Maanantai-aamuna soitin töihin sanoakseni, että tulisin vasta myöhemmin ja järjestin äitini hoitamaan Islaa työpäiväni ajaksi. Mitään ei tapahtunut työpäivänikään aikana. Kun pentuja ei syntynyt vielä iltaankaan mennessä, vein Islan Eläinlääkäriasema Arkkiin. Meille kerrottiin se minkä tiesinkin; kohdunsuu oli hyvin auennut ja lantion seudun lihakset löystyneet - eli synnytys voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Meidät lähetettiin kotiin odottelemaan yötä, jolloin pennut varmasti syntyisivät.

Valvoin kahteen, nukuin puoli tuntia, valvoin puoli viiteen, nukuin tunnin... Mitään ei edelleenkään tapahtunut. Tuli aamu ja yrityksestäni huolimatta en pystynyt saamaan töistä vapaata, vaan oli jälleen pakko lähteä töihin pariksi tunniksi. Aloin olla jo paniikinomaisessa mielentilassa Islan suhteen, enkä uskaltanut jättää sitä yksin. Onneksi äitini lupautui jälleen tulla katsomaan Islaa. Varasin varmuuden vuoksi Eläinklinikka Linnunmäkeen puoli kahdeksi ajan sektioon.

Ollessani töissä, hieman ennen kymmentä soi puhelin. Isla synnyttää! Pentu on elossa! Piippaus kuului pesästä ja Isla hoivasi pentua rauhallisesti ja huolella. Aika mateli töissä ja soittelin välillä varmistaakseni, ettei pentuja ollut tullut lisää. Töistä päästyäni rikoin varmasti huomaamattani joitain liikennesääntöjä kaahatessani kotiin. Pentuja oli tosiaan vain yksi. Siinä kohtaa riemulla ei ollut rajaa, sillä olin haaveillut nimen omaan albiino urospennusta Islalta ja Odinilta, ja sehän se oli mikä siellä piippasi. Punnitsin pennun, joka näytti silmämääräisesti melko suurelta. 13g näytti vaaka, eli keskivertoa isompi. Pentuja oli näkynyt ultrassa kaksi kappaletta, joten tiesin, että sielä on varmasti ainakin vielä toinen pentu, ellei enemmän. Pakkasin Islan ja pienokaisen lämpimästi kuljetusboksiin ja lähdimme ajamaan kohti Linnunmäkeä. Isla oli hieman hermostunut, eikä halunnut imettää pentuaan. Olin hieman huolestunut siitä miten pentu pärjäisi, sillä matka oli kuitenkin melko pitkä.

Päästyämme Linnunmäkeen Gisle tunnusteli Islaa ja tunsi vielä yhden pennun olevan sisällä. Ultrasimme Islan tarkistaaksemme onko pentu vielä elossa ja löysimme kuin löysimmekin sydänäänet! Mietimme eri vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme siihen, että annetaan pieni määrä oksitosiinia ja jos pentu ei sillä tule ulos niin sitten leikataan. Isla sai pistoksen ja ei mennyt kuin viisi minuuttia kunnes supistukset alkoivat. Pentu syntyi, mutta oli eloton. Gisle yritti vielä elvyttää pikkuista ja pari kertaa näytti siltä, että pentu jopa reagoi siihen. Lopulta kuitenkin totesimme, ettei pieni ole enää pelastettavissa. Pentu jonka menetimme oli albiino naaras.

Vaikka pennun menetys ikävältä tuntuikin, niin päälimmäisenä olin kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Isla oli kunnossa, sitä ei tarvinnut leikata ja kaikki pennut oltiin saatu ulos. Nyt ei tarvinnut enää odotella ja pelätä. Lähdimme kotiin Islan ja tämän ainokaisen pennun kanssa. Matkalla soitin Islan sijoituskodille kertoakseni lopputuloksesta. Naureskelimme, että Isla tosiaan toimitti minulle sen albiino uroksen minkä olin tilannut! Ajellessani mietin miten tästä nyt selvittäisiin, miten Islalla riittäisi maito vain yhdelle pennulle ilman, että maidontulo tyrehtyisi. Tämä oli se tilanne, mihin kukaan kasvattaja ei halunnut joutuvan. Tarvittaisiin kaikki tuuri ja paljon valvottuja öitä, jotta tämä pentu saataisiin pidettyä elossa. Mietin myös niitä kaikkia ihania kotiehdokkaita, joille joutuisin tuottamaan pettymyksen kertomalla ettei heille tulisikaan Islalta pentua. Olin kuitenkin jo päättänyt, etten antaisi periksi, en ennen kun on liian myöhäistä. Samalla hetkellä mieleeni juolahti jostain nimi Uno! Uno, eli yksi. Olin sunnuntai-iltana katsellut TV:stä Uuno Turhapuro - This is my Life -elokuvaa, mistä ehkä nimi oli jäänyt mieleeni. Joka tapauksessa päätin kutsua pentua Unoksi. Ainakin toistaiseksi. Ajattelin, että kivempi puhua pikkuisesta jollain nimellä kuin kutsua vain pennuksi.

Pääsimme kotiin Islan ja Uno-pojan kanssa ja keskityimme loppupäivän, illan ja yön siihen, että Uno saisi maitoa ja Isla pystyisi rentoutumaan rankan päivän jälkeen. Koitin katsoa mistä nisistä tuli eniten maitoa ja ohjata Unoa niille, jotta niissä pysyisi imemisen ansiosta maidontulo voimakkaana vaikka muista se tyrehtyisikin. Sillä välin kun Uno söi yritin varovasti lypsätä kahta muuta nisää, ennaltaehkäistäkseni maidontulon tyrehtymistä. Punnitsin Unon ja kauhistuksekseni huomasin, että pentusen paino oli vain 12g. En kuitenkaan heittänyt toivoa vielä menemään, sillä olimme olleet useamman tunnin eläinlääkärireissussa, Isla oli stressannut ja maitoa ei varmasti muutenkaan tullut vielä kovin hyvin. Aloitin Islalle Primperan kuurin maidontuloa lisäämään. Nyt vain piti toivoa, että asiat lähtisivät rullaamaan toivotulla tavalla!

Aamulla paino oli edelleen 12g. Pieni pelko meinasi iskeä, mutta päätin vielä odotella ja toivoa, että paino lähtisi nousuun. Isla oli rauhallinen ja Unokin oli todella reippaasti nisällä. Lähdin hyvin mielin töihin, vaikka vaikeeta se olikin jättää äiti ja poika keskenään päivän ajaksi. Päästyäni jälleen kotiin punnitsin taas Unon. En voinut uskoa silmiäni, kun vaa'an numerot keikkuivat 12 ja 13 välillä! Uno oli siis ottanut hieman painoa! Istuin koko illan Islan ja Unon kanssa ja lypsäsin Islalta maitoa ja laitoin Unon nisille aina kun poju eksyi niiden luota. Yön mittaan Uno alkoi pikku hiljaa hallita imemisen todella hyvin itsekin ja löysi omatoimisesti tiensä nisille. Pojassa näytti olevan elinvoimaa ja ilokseni huomasin miten paino oli noussut 14g. Hämmästyksekseni huomasin miten fiksusti Uno oli oppinut käyttämään niitä kolmea tiettyä nisää jotka aiemmin sille valitsin. Sain nimittäin lypsettyä ison tipan maitoa yhteen eri nisään ja yritin saada Unon syömään siitä, mutta poika ei suostunut. Aikani yritettyäni luovutin ja huomasin, että Uno ryömi takaisin sen "omalle" nisälle. Uskomatonta miten luonto osaa hoitaa hommat ihan itsekin...

Uno 3pv, 15g

Viime yönä uskalsin jättää jo Islan ja Unon ihan keskenään koko yöksi. Unolla oli painoa 15g. Maitoa tuntuu nyt tulevan erittäin hyvin ja Uno osaa jo itse mennä syömään ja vieläpä oikealle nisälle. Aamulla heräsin ja tarkistin ensimmäisenä Unon ja Islan voinnin. Uno näytti kasvaneen kuin silmissä! Punnitsin pojan ja piti ihan hieraista silmiä, kun vaaka pompsahtikin jo 18g! Miten iloinen ihminen voikaan olla! Nyt vain täytyy jatkaa samaan malliin ja toivoa, että Unon paino jatkaisi nousuaan ja Islalta tulisi maitoa yhtä hyvin jatkossakin! On edelleen hyvä muistaa, että vielä ei olla päästy kriittisimmän ajan yli ja edelleen voi tapahtua mitä vaan. Mutta toivoa on ja se on pääasia!

Myn tiineyttäkään ei ole enää jäljellä kuin pari viikkoa ja masu kasvaa niin hurjaa vauhtia, että alkaa hieman hirvittämään miten iso pentue sieltä on tulossa. Painoa Myllä on nyt hieman yli 1300g, mikä on saman verran kuin viime vuonna päivää ennen pentujen syntymää... Paino tosin on hämännyt ennenkin, joten mikään takuu tämä ei silti ole isosta pentueesta. Jännityksellä odottelen mitä yllätyksiä pääsiäispupu tuo tullessaan... Toivottavasti ainakin mukavia sellaisia! :)