Pitkä hiljaiselo takana, mutta toivottavasti se on kannattanut! Nyt kun pahin on toivottavasti takana päin, jaksan keskittyä taas kirjoittelemaan hieman meidän kuulumisia.

Viime kirjoitukseni jälkeen kolme Myn pennuista, tyttö ja kaksi poikaa, kamppailivat hengestään. Ruokin pennuille maidonkorviketta vanupuikojen avulla ja koitin saada niille lisäenergiaa jotta ne jaksaisivat imeä ravintoa. En uskaltanut toivoa mitään näiden kolmen osalta. Muutama päivä pentujen syntymän jälkeen My kävi näyttämään omituista käytöstä. Aina kun menin katsomaan miten My ja pennut jakselevat pyrki se pois pentujen luota ja päästettyäni sen juoksemaan vapaana se kävi vain nukkumaan itsekseen. Seuraavana päivänä huomasin Myn kuivuneen ja siltä tuli hieman oudon näköistä ulostetta, se ei syönyt ja joikin huonosti. Nesteytin Mytä ja annoin vatsaa rauhoittavia valmisteita. Toivoin, että My tokenisi kotikonstein ja että se pärjäisi työpäivieni ajan. Seuraavana iltana töistä tullessani tilanne oli äitynyt kuitenkin niin pahaksi, että Myn jalat eivät enää kantaneet. Se oli aivan kuivunut, eikä kyennyt enää edes juomaan itse. En saanut Mylle aikaa minnekään muualle, joten menimme jälleen Aistiin. Mytä nesteytettiin runsaasti ja siltä yritettiin ottaa verikoe tuloksetta, mutta muuta ei sillä kertaa alettu tekemään. My piristyi nesteytyksestä, joten jatkoimme sitä kotona säännöllisin väliajoin. Seuraavana päivänä Myn tila pysyi melko vakaana, mutta valitettavasti menetimme vielä yhden tyttöpennun, joka oli ollut jo monta päivää hyvin laiha ja kuiva. Perjantaina, pentujen ollessa viikon ikäisiä, Myn tila romahti jälleen. Aamulla tilanne näytti vielä ihan hyvältä, mutta jälleen töistä tullessani My vain makasi ja tärisi tuskaisen oloisena. Sain onneksi vielä samalle illalle ajan Eläinlääkäriasema Arkkiin, jossa Mytä jälleen nesteytettiin runsaasti ja sille päätettiin aloittaa antibioottikuuri. Eläinlääkäri epäili kohtutulehdusta tai kalkinpuutosta. Verikoetta ei tällä kertaa otettu. Aloin nesteyttämään Mytä entistä isommalla annoksella ja My pysyi melko pirteänä, vaikkei varsinaista toipumista näyttänyt tapahtuvan. Ruokin pentuja käsin helpottaakseni Myn oloa ja jottei kaikki se vähä ravinto minkä sain Mylle syötettyä menisi suoraan pikkuisille. Maanantaina totesin, että My oli pirteydestään huolimatta laihtunut entisestään ja ei syönyt edelleenkään itse mitään. Soitin HauMauhun ja saimme ajan keskiviikolle. Pilvi Lassila otti meidät vastaan ja tutki Myn huolella. Hän epäili kyseessä olevan tiineysmyrkytys ja verikoe vahvisti tämän epäilyksen. Myn maksa-arvot olivat voimakkaasti kohonneet ja munuais-arvot hieman alakantissa. Myn ennuste oli varauksellinen, mutta sen suhteellisen pirteästä olemuksesta johtuen Pilvi uskalsi antaa meille vielä toivoa. Mylle aloitettiin kortisonilääkitys ja entistä tiheämpi ruokinta ja nesteytys sekä pentujen pulloruokinta.

Olen näiden kahden kuluneen viikon aikana käynyt läpi hurjaa tunteiden myllerrystä ja keskittänyt kaiken energiani Myn ja pentujen hoitamiseen, ruokkinut niitä yötä päivää, nesteyttänyt, joutunut käymään myös töissä, hoitanut muita frettejä ja koiria ja vain yrittänyt selvitä päivä kerrallaan. Väsymys, uupumus ja epätoivo on meinnanut iskeä, mutta katsoessani Myn lempeisiin vaikka uupuneisiin silmiin ja nähdessäni niissä kaikesta huolimatta pienen kipinän, olen vain löytänyt jostain lisää toivoa ja voimaa yrittää. Aina pieninkin edistysaskel on tuntunut suurelta harppaukselta ja antanut uskoa asioiden selviämiselle. Viikonloppuna tapahtui käännekohta, kun Myn pennut näyttivät silminnähden pulskistuneen ja yllätin jopa Myn juomasta ja syömästä itsenäisesti! My on pysynyt pirteänä ja saanut hieman lisää massaa, vaikka edelleen tyttö on vain haamu entisestään. Ehkä tässä kuitenkin uskaltaa jo olla hieman iloinen näistä pienistäkin edistysaskelista. Siitä huolimatta My tarvitsee vielä paljon apua ja hoitoa ennen kun ollaan voiton puolella.

Pennut ovat siis vihdoin alkaneet ottamaan kunnolla painoa ja maito maistuu myös tuttipullosta annettuna. Toivotaan, että pikkuisetkin jaksavat taistella samalla sisulla kuin äitinsä!

Myn ja Nunun pentujen nimiteemaksi tuli pusut, sillä näistä pennuista odotan kasvavan erittäin ihanaluonteisia suloisuuksia. Nimet löytyvät pentueen omalta sivulta.

Yksi suuri voimavara tässä kaiken surun ja murheen keskellä on ollut se, miten hyvin Uno ja Isla ovat pärjänneet alun epäilyksistä huolimatta. Uno-poika kasvaa niin hurjaa vauhtia, ettei uskoisi todeksikaan. Poitsu täyttää huomenna jo 5 viikkoa ja painoa pojalla on nyt 415g. Toinen silmä aukesi eilen ja tuskin menee enää kauaa kun poju pääsee katselemaan maailmaa molemmin silmin. Unosta on kuoriutunut oikein rohkea, hassutteleva ja aika ajoin jopa hieman hampaitaan testaileva jässikkä.

My synnytti viime viikon torstai-iltana seitsemän jälkeen yhden pennun, mutta jostain syystä synnytys ei lähtenyt kunnolla käyntiin, eivätkä loput pennut tulleet koko yönä. Päätin, että jos aamun mennessä ei pentuja kuulu, niin lähden viemään Myn eläinlääkäriin. Katsoin valmiiksi lähimmät Pääsiäispyhinä päivystävät eläinlääkärit, joista päätin soittaa Vantaalle Aistiin. Pääsimme Myn ja ainokaisen pennun kanssa aamulla kahdeksan jälkeen lääkärin vastaanotolle. Otimme röntgenkuvan tarkistaaksemme, ettei pentuja ollut jumissa synnytyskanavassa. My sai oksitosiinia, jonka jälkeen yksi pentu syntyi 10min päästä. Tämän jälkeen syntyi pari pentua, hitaasti. Koska lisää pentuja ei kuulunut, päätimme antaa uuden oksitosiinipistoksen. Tämä ei aiheuttanut mitään supistuksia, joten odoteltuamme jonkin aikaa lääkäri totesi, että ellei pentuja kuuluisi 10min sisällä joutuisimme tekemään sektion. Päätimme lääkärin kanssa kuitenkin ensin kokeilla paranisiko supistukset mikäli oksitosiinin annostusta nostettaisiin. Onneksi pian tämän jälkeen jälleen yksi pentu syntyi. Pikku hiljaa pennut kävivät tulemaan, vaikka kovin pitkät aikavälit syntymillä olikin. My oli hyvin väsynyt, joten yritin parhaani mukaan auttaa häntä pentujen putsaamisessa. Yksi pennuista syntyi kuolleena ja toinen kuoli pian syntymän jälkeen, sillä se ei ollut saanut happea tarpeeksi nopeasti synnyttyään. Kun pentuja oli tullut 10 otimme uuden röntgenkuvan katsoaksemme onko pentuja vielä tuloillaan. Ja kyllähän niitä sielä vielä oli. Vielä kaksi pentua syntyi, jonka jälkeen otimme uuden röntgenkuvan. Ainakin yksi pentu oli vielä tuloillaan. Annoimme vielä yhden oksitosiinipistoksen, minkä avulla saimme viimeisenkin pennun ulos. Nyt röntgenkuvassa ei näkynyt enempää pentuja, joten pitkä urakka oli vihdoin tullut päätökseen! Pentuja syntyi kaiken kaikkiaan 14, joista 12 kanssa lähdimme kotiin. Synnytys oli kestänyt 22h, joista eläinlääkärissä vietimme 11h. Pennuista vain 3 oli naaraita ja loput 11 oli uroksia!

Pian kotiin päästyämme huomasin, että ensimmäisenä syntynyt pentu oli heiveröisen oloinen. Se ei varmaankaan ollut saanut paljoakaan maitoa koko aikana, kun odottelimme muiden sisarusten syntymää. Seuraavana aamuna poika löytyikin menehtyneenä pesästä. Jäljellä oli 11 pentua, joista kolme olivat hieman heikompia kuin muut. Aloin antamaan Mylle Primperania ja pennuille tukihoitoa. Vielä toistaiseksi nämä kolme pentua ovat mukana taistelussa, mutta surukseni huomasin eilen yhden muista pennuista kadonneen! Ainoa mahdollinen selitys on, että pentu on ollut jotenkin heikko tai kuollut ja My on korjannut sen pois. :(

Eli tällä hetkellä pentuja piippaa pesässä 10kpl, joista 2 on tyttöjä ja 8 poikia. Suhtaudun kuitenkin hieman varauksella vielä pentujen selviämisen suhteen, etenkin näiden kolmen osalta, joiden tilanne ei näytä kovin hyvältä tällä hetkellä. Toivotaan, että asiat muuttuisivat parhain päin ja saisimme pitää nämä loput 10 pentua!

Tahdon antaa erityiskiitoksen Eläinsairaala Aistin eläinlääkäri Hanna Telamalle erinomaisesta hoidosta!