sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Fibi astutettiin Otolla kolme viikkoa sitten ja tyttö on majaillut täällä meillä siitä asti. Fibi on rauhoittunut siitä millainen se oli tänne tullessaan ja muitakin tiineyden merkkejä on havaittavissa. Tyttö on aivan ihana persoona johon olen korviani myöden rakastunut. Kiltti, hauska ja fiksu! Odottelen jännityksellä laskettua aikaa ja mahdollisia tulevia pentuja! Fibille rakennettiin aivan oma pennutusaitaus, vai pitäisikö sanoa huone. Se on pohjapinta-alaltaan 4m2 ja korkeudeltaan 120cm. Maalasimme aitauksen sisältä valkoiseksi ja ulkopuolelle olisi tarkoitus saada laitettua tapettia kunhan saadaan aikaiseksi. Luulisi siellä Fiibsterin ja hänen villikkolasten pysyvän. :) Suurin kiitos aitauksesta kuuluu Pauliinan isälle! :)

Bijalla on kiima alkanut, mutta tyttö ei vaan millään tahdo saada kiimaa tarpeeksi kypsäksi astutusta varten. Toivon että siihen pisteeseen päästään seuraavien viikkojen aikana. Daralla ei ole vielä kiimasta tietoakaan, mikä sopii minulle varsin hyvin, sillä nyt kaikki pennut eivät synny samaan aikaan.

Blissille ja Wiccalle laitettiin Suprelorin implantit. Molemmilla katkesi kiimat samantien ja nyt etenkin Bliss kuvittelee syövänsä varastoon pystyäkseen myöhemmin hoitamaan pikkuvinkuja. Rassukkaa...

Kävimme viikko takaperin Norjassa Vinter Ildern frettinäyttelyssä Riinan, Aijan ja Riikan kanssa. Riinaa ja Aijaa oltiin pyydetty sinne tuomaroimaan ja me lähdimme Riikan kanssa tuomarioppilaina hakemaan uusia kokemuksia ja oppia sihteeröimällä heitä. Mielestäni se olikin varsin opettavainen elämys. Opimme ainakin, että me pidämme tulevaisuudessakin huolen, että meidän tuomarit saavat arvostella huoneessa jossa on a) valaistus ja b) lämmitys. ;) Kaikesta huolimatta oli todella mielenkiintoista päästä katselemaan erilaisia frettejä ja nähdä mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota frettejä arvosteltaessa. Tuliaisina reissusta meidän fretit saivat FerretLoven kamikaze bunny-pedin! :)

Rocky tuli meille hoitoon Pauliinan ja Veikon häämatkan ajaksi. Poitsu on varsin herttainen vaikkakin hieman varautunut. Fibi on ollut todella tyytyväinen saadessaan tutun fretin seurakseen. Parivaljakon touhuja on aivan ihana seurata sivusta. Jossain vaiheessa on kyllä pakko saada hybridivilinää tähänkin huusholliin ihan pysyvästi!

Ensin hieman kuvia Fibistä.





Sitten Rockysta...


Kamikaze Bunny!

Fibin ja toviottavasti tulevien pentujen uusi asumus... Vielä työn alla...

1 kommentti:

  1. Tossa pentuaitauksessa kelpaa temmeltää! :)
    T: Jasmine, Freddie & Morris

    VastaaPoista