Pentuja syntyi lopulta 11. Yritin eilen jo katsoa sukupuolijakauman ja näyttää kovasti siltä, että tyttöjä olisi peräti 9 ja poikia vain 2. Joka tapauksessa pennut ovat aivan mahtavan suloisia ja ainakin vielä kaikki tuntuvat olevan voimissaan. Bliss antaa minun käydä katsomassa tilannetta ja koskea pentuihin. Bliss on myös ollut oikein rauhallinen ja hellä mamma, joka ei poistu pikkuisten luota kun nopealle hiekkalaatikkotauolle tai pikaisesti haukkaamaan vettä ja ruokaa.
Eihän noista malttaisi pysyä erossa, mutta pakko vaan yrittää antaa mammalle ja laposille myös omaa rauhaa. :) Pieniä koko eroja on havaittavissa pentueen välillä, mutta ehkä ne painot siitä tasaantuu kunhan pennuille tulee lisää ikää.
Aivan ihanaa kun on taas pieniä piipittäjiä talossa. :)
maanantai 7. kesäkuuta 2010
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Synnytys!
Blissin ja Woodyn ensimmäinen pentu tuli tänään aamupäivällä hieman vaille klo 12. Tähän mennessä pentuja on tullut viisi ja uskon, että lisää on vielä tulossa. Ensimmäinen pentu syntyi ongelmitta, mutta toisen ja kolmannen kanssa autoin hieman napanuorien katkomisessa. Bliss antaa minun hienosti osallistua synnytykseen ja koskea pentuihin, mikä helpottaa paljon.
Pidetään peukkuja, että loputkin pennut syntyy terveinä ja synnytys sujuu ongelmitta! :) Kuudes pentu näyttäisi olevan jo tuloillaan...
Pidetään peukkuja, että loputkin pennut syntyy terveinä ja synnytys sujuu ongelmitta! :) Kuudes pentu näyttäisi olevan jo tuloillaan...
torstai 3. kesäkuuta 2010
Bliss paisuu kuin pullataikina ja vielä olisi muutama päivä jäljellä tiineyttä. Eilen näkyi kun vatsanahka aaltoili siihen malliin, että siellä taisi olla vähintäänkin futismatsi käynnissä pikkuisilla. :) Millainenkohan armeija sieltä on tuloillaan? Bliss kaipaa hirveästi hellyyttä ja yritän sitä neitoselle tarjota niin paljon kuin mahdollista. Onneksi nyt ei ole ollut helteitä, että Blissillä ei ole niin tuskaista olla. Välillä kun tyttö kääntää sylissä kylkeä niin hän saattaa päästää pienen inahduksen. Varmaan on aika ahdistavaa liikkua tuommoisen pallomahan kanssa.
Viime sunnuntaina kävimme koirien kanssa Rajasaaren koira-alueella heittämässä koirilta talviturkit. Vaikka aurinko paistoi niin tuuli oli kylmä, eikä merivesi ollut lämmennyt vielä. Se ei kuitenkaan näyttänyt etenkään Vanua haittaavan vaan vedessä oltiin lähestulkoon koko ajan. Vinha tyytyi odottelemaan rannalla kun Vanu ui kepin merestä ja nappasi sen sitten itselleen Vanun päästyä rannalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)