keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Nyt Myn pentujen tuloon on aikaa enää puolikkaan viikon verran! My käpertyy mielellään syliin nukkumaan ja nauttimaan hellyydenosoituksista ja samalla pystyn katselemaan pentujen liikkeitä masussa. Vatsa on kasvanut jo melko suureksi, mutta toivon edelleen ettei pentuja olisi kovin suurta määrää.

Sain Vanunkin vihdoin trimmattua ja freteistä olen nyppinyt Myn lisäksi myös Bijan. Talviturkki on alkanut jo vaihtumaan myös Woodylta ja Wiccalta, mutta vielä karvaa ei irtoa niin paljon, että sitä voisi nyppiä pois. Karvainen kevät siis tiedossa! :)

35. tiineyspäivä
Hieman toispuoleinen masu. <3
Mylle ja tuleville pennuille tekemäni unipeitto.
Kaikki valmiina. Enää pennut puuttuu!

3 kommenttia:

  1. Onpa pennuilla hyvät tilat odottamassa :)

    VastaaPoista
  2. Voi, kun on söpö masu murulla. ♥

    VastaaPoista
  3. Tuo pentuaitaus on 4m2, eli siellä on oikein kivasti tilaa pikkuisille temmeltää. :) Häkki on siellä ensimmäisiä viikkoja varten, ettei My raahaa ja piilottele pentuja pitkin aitausta. Sitten kun pikkuset ovat hieman isompia niin häkkiäkään ei enää tarvita.

    Masu on kyllä muhkurainen ja ihana! <3 Ja erittäin eläväinen! :D

    VastaaPoista