keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kiireinen PetExpo-viikonloppu on nyt takana. Joka päivä tuntuu edellistä kiireisemmältä, etenkin nyt kun pennuissa alkaa jo olemaan enemmän hommaa minullekin. Nyt päätin kuitenkin kuluttaa hetken kirjoittamalla hieman meidän kuulumisia tänne blogiin!

Bijan laskettu aika lähenee ja neidon masu pyöristyy. Vielä en ole nähnyt mitään liikkeitä nahan alla, mutta melko varma olen kuitenkin, että sieltä on tulossa edes muutama pentu. Maha on pyöristynyt ja levinnyt lähinnä selkäpuolelle ja lonkkaluut törröttävät siihen malliin, että kyllä siellä masussa jotain lisäpainoa täytyy olla. Toiveissa olisi 4-5 pentua, mutta viikonloppuna toivon mukaan selviää monta asukasta siellä masussa oikein on! :)

Pennut ovat kasvaneet käsittämättömän nopeasti! Huomenna pennut täyttävät neljä viikkoa ja toistaiseksi kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin! Fibi on erittäin huolehtivainen emo pennuilleen ja vahtii niitä silmät tarkkana, mutta antaa minun kuitenkin koskea pentuihin jos olen rauhallinen niiden lähettyvillä enkä tee liian nopeita liikkeitä. Se syöttää pennut ja hoivaa ne unten maille, jonka jälkeen hän siirtyy hiljaa hiipien pois pentujen luota ja alkaa touhuamaan omia juttujaan, kuten syömään, leikkimään tai vaan lepäämään. Heti kun pennut alkavat taas huutamaan nälkäänsä tai ikäväänsä niin Fibi menee takaisin lastensa luokse. Tämmöisiä kaikkien frettiemojen pitäisi olla! Olen joka päivä vaan onnellisempi siitä, että olen saanut näin upean kasvatusfretin! Parempaa ei voisi toivoakaan! :)

Pennut ovat nyt alkaneet myös syömään kiinteää ruokaa lihamössön muodossa. Vielä lapset eivät ole oikein oppineet syömään siististi kipon reunalta, vaan niiden täytyy ryömiä keskelle kippoa uimaan ja samalla syömään. Tämän takia vauvojen turkit ovat tällä hetkellä melko rasvaisia, mutta eikai pieni kanaöljy hoito voi kauheesti haitaksi olla. Fibi putsailee pentuja joka ruokailun jälkeen ja itsekin yritän hieman auttaa sottapyttyjen siistimisessä. Pennuilla on jo kunnon hampaat ja eilen niitä kokeiltiinkin ensimmäistä kertaa sormiini. Yksi pojista intoutu oikein leikkimään kun hieman hassuttelin sen kanssa! :) Melkoisia pikkupetoja!

Pentujen painot eilisillalta:
Tytöt - 113g, 130g, 132g, 144g, 147g, 152g, 152g
Pojat - 128g, 136g, 149g, 163g, 167g

1 kommentti:

  1. Bijan pentuja jännitetään täällä Kyproksella astikin... :) toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
    -Kirsi

    VastaaPoista